Tietysti kävi niin, että VR laittoi nettiin myös
Pdf-kalvon junavuorojen muutoksista enkä eilen tuollaista huomannut.
Ei aiemmassa uudistuskatsauksessa
ihmeempiä virheitä ole, lähinnä olin liian pessimistinen Savonradan
junavuorojen suhteen. IC2-juna eroaa tavallisesta IC-junasta muuten
niin, että IC2-junassa on vain kaksikerrosvaunuja, ravintola ja
tupakkahytti puuttuvat.
Savon radalla ajetaan jatkossa
Pendolinovuoro Kajaanista Helsinkiin aamulla ja takaisin illalla sekä
toinen vuoro Helsingistä Kuopioon ja takaisin, eli Pendovuoroja tulee
yksi lisää suuntaansa. IC-vuoroja ajetaan jatkossakin samat 3
kappaletta Helsingistä Kouvolan kautta Kuopioon ja myöhemmin Kajaaniin
asti, samaa reittiä etelään liikennöi 2 IC-vuoroa. Se kolmas kiertää
takaisin Tampereen kautta. Pikajunien määrä Savonradalla kasvaa,
jatkossa Kouvolasta Kuopioon ajetaan 4 pikajunaa, joista osa jatkaa
Ouluun. Takaisin päin ajaa sama määrä. Pikajunat jäävät Kouvolaan,
jossa on vaihto Lahteen ja Helsinkiin menevään IC, IC2 tai
Pendolinovuoroon.
Savossa asuville tulee siis jatkossa yksi
Pendolinovuoro ja toinen pikajunavuoro lisää yöjunan mahdollisesta
lakkautuksesta huolimatta, IC-vuorojen määrä säilyy saman. Hyvä juttu.
Matka Kajaanista Helsinkiin nopeutuu tunnilla, Kuopiosta ja Mikkelistä
noin kolmella vartilla. Jopa minäkin olen tyytyväinen, koska pikajunia
tulee yksi lisää.
Joensuu-Helsinki -välillä junavuorojen
määrä säilyy ennallaan, yksi IC muuttuu Pendolinoksi ja Imatra-Helsinki
-juna muuttuu IC2-junaksi. Joensuun ja Pieksämäen välillä vuorojen
määrä pysyy ennallaan, yöjuna luultavimmin lakkautetaan, mutta
päiväliikenteeseen tulee yksi kiskobussivuoro lisää. Pieksämäeltä
Jyväskylään pääsee jatkossa yhtä monella vuorolla kuin tähänkin asti,
pikajunista muutama muuttuu Pendolinoiksi. Jyväskylän ja Tampereen
välillä vuoromäärä vähenee yhdellä jos yöjuna lakkautetaan, IC2-junat
poistuvat tuolta väliltä ja Pendolinoja tulee lisää.
Pohjanmaan radan erikoisuus kaksivaunuinen IC Seinäjoelta Kokkolaan
muuttunee sekin Pendolinovuoroksi. Pohjoisesta Seinäjoelle saapuu yhä
kaksi pikajunaa, joista toinen jatkaa vielä Tampereelle. Tampereelta
Helsinkiin ei pikajunia enää ajeta. Vaasan radalle tulee yksi
taajamajunavuoro lisää, mutta aamujuna Seinäjoen ja Haapamäen väliltä
lakkautetaan, Vilppula-Tampere -väli ajetaan edelleen kiskobussilla.
Tampereen ja Turun välillä tulee uusi IC-vuoro, pikajunien määrä pysyy
ennallaan. Turun ja Helsingin välillä junien määrä pysyy myös
ennallaan, IC2-vuoroista yksi muuttuu Pendolinoksi ja toinen
pikajunaksi.
Keskiviikkona tuli julki toinen kohtuumerkittävä junauutinen,
Ratahallintokeskus ehdottaa lisärahoitusta vähäliikenteisten ratojen korjaamiseen.
Eri asia on, että tuleeko rahoitusta, mutta hyvä asia toki ettei RHK
päätynyt suoraan vetämään rullalle kuin muutamia satoja kilometrejä
rautatietä.
Joulukuukin sitten tuli ja talvi jo toisen
kerran. Tarkoitus olisi juhlistaa ensin mainittua pikkujoulujen
merkeissä kierrellen muutama baari. Big Brotheristakin päästään tänään
viimein eroon, ainakin seuraavan tuotantokauden alkuun asti.